Vuoden tähtisuorittaja
Vuodenvaihde on ihan kulman takana ja perinteiseen tapaan blogeissa ja keskustelupalstoilla on kerrattu mennyttä vuotta. Mitä on jäänyt mieleen, mitkä varusteet toimivat parhaiten..? Omalla tavalla varsin viihdyttävää luettavaa – ellei ajoittain taustalta kuuluisi kulutushysterian suloinen suhina ja varustefetissin vieno narahtelu. Eipä sillä, tulihan tuota itsekin hieman varusteteollisuutta tuettua tänä vuonna mutta ei sentään niin paljoa, että pitäisi alkaa listaa tekemään.
Näitä best-of-kertauksia lukiessani eivät mieleeni nousseet perinteiset reput, teltat tai edes kaasukeittimet (jollaisen jopa hankin). Sen sijaan ajatukset kääntyivät jonkin huomattavasti vaatimattomamman puoleen. Hyvä naiset ja herrat, saanko esitellä – (hieman rummunpärinää) – savuntuoksuisen, Huoltokatko.com Vuoden tähtisuorittaja -palkinnon saa vuonna 2011 pienenpieni, 4 gramman painoinen Esbit-polttoainepala.
Täh!?
Jeps, luit oikein. Pieni pyromaani sisälläni muistelee lämmöllä hetkiä risukeittimen ja Esbit-tabujen kanssa. Yksin retkeillessäni minulla on yleensä mukana tuo pieni risukeitin, jossa voi risujen lisäksi tehokkaasti käyttää myös muita kiinteitä polttoaineita, kuten Esbit-polttoainekuutioita. Retki-lehden taannoinen risukeitintesti lyttäsi Four Dog Stove LT1:sen mutta arvio ei kyllä mielestäni tehnyt oikeutta vekottimelle. Vaikka on totta, että pieni koko vaatii pienikokoista poltettavaa materiaalia ja sitä täytyy syöttää pesään tasaisen usein, ei keitin silti ole käyttökelvoton. Kaukana siitä!
Minulla on aina keittimen kanssa repussa sekä normaalikokoisia, arvostettuja 14 gramman kuutioita että lisäksi näitä pieniä 4 gramman painoisia miniatyyripaloja (noin kahden pikkusirkku-sokeripalan kokoinen). Olen huomannut, että lähes aina käytän mieluummin näitä pienempiä ensin.
Niinkin mukavaa kuin risukeittimen kanssa on touhuta, varmistan myös mielelläni, että saan veden kiehumaan säällisessä ajassa ja kohtuullisella määrällä matkalta kerättyä risumateriaalia. Ja tässä kohtaa Esbit todella loistaa. Sen sijaan, että ajattelen tuota pientä palaa polttoaineena, käytänkin sitä sytykkeenä, jonka vertaista saa hakea. Tuohenpala tai muu vastaava sytyke palaa muutamia tai korkeintaan parikymmentä sekuntia. Tämä biitti sen sijaan tuottaa mahtavaa lämpöenergiaa yli 5 minuuttia, jolloin keittimessä mukana olevat hieman kosteatkin risut saadaan palamaan ja näin tuottamaan pohjalle kuumaa minihiillosta. Tämä edelleen mahdollistaa menestyksekkään polton senkin jälkeen kun itse polttoainepala on käytetty loppuun.
Toki tällä pienellä palalla ei yksinään keitetä vettä, mutta käyttämällä kaksi palaa (8g) peräkkäin, voidaan hyvin tuulelta suojattuna saada jo retkiruokapussin vaatima vesimäärä (noin 3,5dl) iloisesti kuplimaan. Näin hätävarana siis, mikäli kaikki muu poltettava aines puuttuu tai on täysin märkää.
Siinä se – paljon iloa pienestä palasta.
Oikein hyvää vuotta 2012 kaikille! Olkoon retkipäivänne lukuisat ja tuuli aina selän takana.
Arkisto / Archive
- March 2012 (1)
- December 2011 (2)
- November 2011 (1)
- October 2011 (2)
- September 2011 (2)
- August 2011 (3)
- July 2011 (6)
- June 2011 (1)
Varustelistoja / Gear Lists





